Sunnuntaina, lähdettiin Karjaalle, parhaan ystäväni ensimmäisen lapsen, ja mun kummipojan ristiäisiin.
En ollut nähnyt häntä koskaan aijemmin kuin kuvista. Kerran meidän piti nähdä, mutta silloin tuli esteitä eikä päästykkään näkemään.
Kun näin hänet ensimmäisen kerran, mä meinasin pakahtua!
Onko tää suloisuus todellakin mun tuleva kummipoika?! Onko noi kaks voinut todellakin saada maailmaan tälläisen suloisuuden (;>) ?! Katselin koko kastetoimituksen ajan kummipoikaani, en uskaltanut katsoa ystävääni silmiin, olin varma että silloin tulee kyllä itku!
Lähdettiin kastetoimituksen jälkeen kahville, ja siellä sitten ystäväni toi rakkaan kummipoikani ensimmäistä kertaa syliini. Jännitti, pelkäsin että hän itkee, ei pidä musta, ja epäonnistun jo heti alkuun kummitätinä. Se olisi ollut kamalaa!
Mutta mikä tunne se olikaan kun sain hänet syliini! Hän ei itkenyt, vähän taisi känistä, otti mun hiukset tiukkaan puristusotteeseen ja meinasi nukahtaa :-D
Mä en voi ikinä sanoin kuvailla kuinka onnellinen mä olen tästä, että mun ystäväni on saanut tälläisen kultakimpaleen lapsekseen, ja vielä antanut mulle suuren kunnian toimia hänen kummitätinään!
Kummitädin rakas, Edvin ! < 3
