maanantai 31. lokakuuta 2011

Ja mä päätän sen, kenen oon tai en

Maanantai, ja mä olen ollut hereillä jo seittemästä lähtien.
Ei tää teille muille varmaan mikään saavutus ole, mutta tällä hetkellä kun en opiskele eikä töitä ole vielä löytynyt, niin oon yleensä vaan jäänyt nukkumaan Leevin lähtiessä kouluun.

Sieltä se sitten on soitellut mulle yhdentoista aikaa, ja mä unisena vastannut että hereillä ollaan, ja puhelun loputtua nukahtanut uudelleen :D Herännyt vasta sitten kun Leevi on tullut koulusta (kahden pintaan).

Tänään pääsin maskeeraajan hommiin! 
Leevin siskon luokalla on tänään halloween-juhlat, mihin tietysti asiaan kuuluvasti pukeudutaan. 
Tää neiti halus sitten tietenkin olla noita! Kyllä tuli hyvän näköinen noita ;D

Mulla ei itseasiassa ole edes minkään näköistä tyylisuuntaa musiikin suhteen, kuuntelen sitä mikä kuullostaa hyvälle, oli se sitten oopperaa tai heavyä :D


TOIVEPOSTAUKSIA VOI HALUTESSAAN LAITTAA MULLE :)

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Älä edes yritä, et kuitenkaan onnistu

Välillä tuntuu että tää pitää niin paikkansa :D

.. Otsikko kuvastaa hyvin miltä musta tuntu kun alotin muokkaamaan tätä blogin ulkoasua.
Itseasiassa oon enemmän kuin tyytyväinen blogin tän hetkiseen ulkonäköön.
Se tulee kyllä vielä varmasti muuttumaan, mutta mun mielestä tällänen yksinkertainen on parempi.

Vähemmän on enemmän? Vai mitä mieltä olette? :)

Kädet ilmassa heilun ja palvon sua

Tää kuva ei liity mitenkään tähän tekstiin, mutta mun oli pakko laittaa tää tähän koska mun mielestä tää kuva on niin hauska. Tai ei ehkä teidän mielestä hauska mutta mulle tulee tästä hauskoja muistoja mieleen, meinaan toi päivä tai oikeestaan viikonloppu Even kanssa oli niiin kiva!


Leevi nousi sängystä jo puoli yhdentoista jälkeen, mutta mä jäin nukkumaan. Leevi tuli sitten herättämään mua puoli yhden aikaan, ja oli keittänyt kahvitkin jo mulle että jaksan ihan varmasti nousta. On se vaan niin ihana :)

Tänään ei ole tapahtumassa mitään ihmeellistä, täällä kotona istutaan vaan. Kuka sunnuntaina edes jaksaisi lähteä minnekkään? Itse en ainakaan.
Tai no jos ihan tarkkoja ollaan, kyllä mun täytyy täältä ulos lähteä, meinaan kauppaan.
Tupakat on loppu. 

Oikeastaan ihan mieluusti jättäisin ton kauppareissun käymättä ja tupakat sinne kauppaan, lopullisesti, mun osalta. Miksi sen lopettamisen pitää olla niin vaikeaa?! Ehkä mä vielä joskus saan tarpeeksi motivaatiota lopettamiseen. Toivottavasti.


Ensiviikolla menen tosiaan katsomaan täältä Koskelta rivarikaksiota, jee! Toivotaan parasta että se on hyvässä kunnossa ja pääsen muuttamaan sinne :) Ainut miinus jonka tiedän jo nytten on se, että siinä ei ole omaa saunaa! Taloyhtiöllä on yhteinen sauna.

Oikeestaan en itse edes sauno kuin ehkä kolme kertaa vuodessa, mutta silti! Olis se oma sauna paljon kivempi ku toi yhteinen.. Onneksi Leevin äiti asustaa ihan lähellä, niin päästään tänne sitten kunnon puusaunaan kun halutaan saunoa :)

Mä voisin kyllä nyt lähteä koneelta, ja mennä potkimaan ton yhen omalta koneeltaan veks. Pitäis varmaan tosiaan lähteä sinne kauppaan. Musta tuntuu että tällä kertaa ne tupakat tulee vielä sieltä kaupasta mukaan, mutta toivotaan että ne joskus jää tosiaan sinne, mun osalta.

MUISTAKAA! Liittykää blogini lukijoiksi, niin jossain vaiheessa on tulossa arvonta ja 
jätti-/toivepostaus :)!
Lukijoita pitää siis olla tarpeeksi että arvonta tapahtuu :)

Happy Halloween & have fun!

(Itse istun kotona tekemättä mitään:p)

HEEY! 
Linkkailkaa mulle tähän teijän blogejanne, ja myös sellaisia blogeja joita itse luette ja suosittelette lukemaan :)! Jos tarpeeksi blogeja tulee, teen sitten niistä postauksen, esittelen lemppariblogini kyseisistä blogeista jne :)

PS. Jos lukijoita tulee vielä hieman lisää ( Lisää siis itsesi lukijakseni! ) niin tulossa arvonta ja suuri postaus :)

lauantai 29. lokakuuta 2011

shoppailu piristää!


Uinon & Lauran blogista huomasin, että Yves Rocherilla on ihan mahtava halloween tarjous! :) Oli siis pakko mennä YR:n sivuille katsomaan, löytyisikö sieltä mitään kivaa, ja kyllä löytyi ! :)

Näille tuotteille postimaksun kera tuli siis hintaa vain 12.20e ! Halpaa eikö?! Kannattaa siis mennä itsekkin katsomaan YR:n sivuilta, josko löytäisit myös sieltä jotain :) Muista mennä viimeistään 30.10 ennen kello 0:00, niin saat tuon halloween lahjan kaupan päälle :) hintaa halloween tuotteella voi olla enintään 40e :)
YR:n sivuilta tilatakseen tilaajan täytyy olla vähintään 18vuotias.


HAPPY HALLOWEEN >:)!

perjantai 28. lokakuuta 2011

Enkä yksin voi elää, joten ole kiltti ja ota mut mukaan


Ihana Janina toi meidän yhteistilauspaketista mun tilaukset suoraan kotiovelle ;)
Toi ruskea liivimäinenpaita on iiiiihana! Se on just niin ihana kun aattelinkin, ja hintaa sillä tosiaan oli vaan se 4,95e tarjouksessa :) 

Toi vaalean beige neule on ihan semmonen perusneule vaan, mut ehkä olin kuitenkin vähän pettynyt siihen. Mulla kun on niin ohkaset käsivarret, niin toi on tosi väljä :( Odotin sellasta hieman tiukempaa. Mut ei toi kyllä palautukseen mennyt, tarviin kuitenkin tommoista :)

Siinä samalla näin pitkästä aikaa Janinaa ja pari tuntia vietettiin puhuen potaskaa, juoden kahvia ja poltellen tupakkaa :) Saatiin myös nauraa maha kippurassa ja hävetä meidän ihania poikaystäviämme jotka varsinkin aina yhdessä ollessaan osaavat vammailla varsin mainiosti :)
Maija tuli myös käväseen siinä ja poltettiin tupakat sen kanssa :)



Haluun noi hiukset takas :<
Tässä on nyt ollut muutenkin paljon tekemistä ja sumplimista, soittelemista ympäriinsä :)
Mun Salon kämppä on nyt irtisanottu ja enskuukausi aikaa pakata kamat ja palauttaa avaimet :)

Ensiviikon keskiviikkona oon menossa katsomaan rivarikaksiota täältä koskelta, pitäkää peukut pystyssä et se on just niin ihana kun mä ajattelen^^ !

Tällä hetkellä majailen täällä Leevin kotona :) (niinkun oon kyl tähänkin mennessä majaillut... hehe)


Muistakaa painaa tuota 'luin' nappia kun olette lukeneet tekstin :) kiiitos myös kaikille ihanista kommenteista:)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

i don't exactly hate you, but if you were on fire and i had water i'd drink it.


Nyt harmittaa... Ei voi olla totta että näitten liput myytiin 9minuutissa loppuun?! Mä niin kovin halusin sinne :(
Onhan noita lippuja esimerkiksi huuto.netissä myynnissä aivan varmasti, mutta hinnatkin on sitä luokkaa että mulla, työttömällä, ei ole varaa maksaa... Vielä kerran pakko mainita että nyt harmittaa!!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Jos mua etsit niin täällä mä olen


Lisäsin nyt tohon alas noitten 'pidin kirjoituksesta' ja 'en pitänyt kirjoituksesta' lisäksi myös 'luin' napin.
Olis tosi kiva jos jaksaisitte aina kun ootte lukeneet tekstin, niin painaa siitä 'luin' napista, niin sain vähän suuntaa kuinka moni teistä oikeesti sitten lukee näitä tekstejä.
Mun sivuilla kuitenkin käydään todella monta kertaa päivässä, mutta hirveän moni ei kuitenkaan muista painaa noista 'pidin' & 'en pitänyt' napeista, joten nyt voit vain painaa luin-nappia, ja sillä se :)


Onko teistä ketään seurannut Suomen huippumalli haussa-ohjelmaa?
Mä olen seurannut ihan alusta lähtien, ja mun mielestä todella hyvä suomalainen 'sarja' :) Mun suosikiksi tässä kisassa oli noussut Nelli, ja harmittaa aivan vietävästi että Nelli tippui tässä jaksossa :(

Nelli

Helen

Helen olis muuten myös mun yks lemppareista mut en tykkää sen luonteesta ollenkaan ! Sanotaan että Helen on itsevarma, mutta musta tuntuu että se hakee sitä 'itsevarmuutta sillä että haukkuu muita tyttöjä?
Helenin kohdalla väite ' mallit ovat itsekkäitä' tuntuu musta pitävän paikkansa.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

The very best of versace for H&M


versace


Dorothy Perkins tux jacket
£40 - dorothyperkins.com

Cordoroy pants
$245 - builtbywendy.com

Leopard boots
£36 - missguided.co.uk

Handbag
vietafashion.com

80s jewelry
$900 - aloharag.com

Leopard scarve
$36 - topshop.com

Steven Alan wool hat
$150 - net-a-porter.com

Tic-tac-toe go play me nonstop


Tänään käytiin Leevin & sen äidin kanssa Salossa katsomassa uusin Johnny English :)
Se tosiaan oli hyvä niinkuin kaikki jotka ovat mulle sanoneet käyneensä katsomassa, kertoivat.
Sai kyllä nauraa paljon ja välillä tuli kunnon myötätuntohäpeä ... :D


Sen jälkeen mentiin Antonioon syömään, namm! En ollut koskaan aikaisemmin käynyt siellä, mutta tästä edespäin tulen käymään kyllä useasti! 

Pääruoka oli ihanaa, otin sellaisen annoksen kuin Antonio Platter, se sisälsi vaikka mitä! Esim. mozzarellatikkuja, sipulirenkaita, paneroituja broilerfileitä, paljon ranskalaisia, taco chipsejä+ niihin salsakastike, valkosipulidippi, juustodippi ja .... hmmm, mitä mä nyt oikein unohdin? 
Noh, anyway, siinä oli todellakin vaikka mitä! En jaksanut kyllä loppuun syödä.. 

Mutta yllätys yllätys, jälkiruoka kahvin kanssa tietenkin mahtui! Itse otin juustokakkua, mikä oli parasta mitä olen syönyt... Leevi sen sijaan otti 'tornado pancakes' nimisen annoksen ja _se oli hyvää_
Siinä oli todella kuohkeita pannukakkuja, mascarponejuusto-kermavaahto sekoitusta, ja mansikka'sörsseliä. Se siis oli aivan mahtavaa....

Kuvia ei valitettavasti ole, koska mun kamera on edelleen rikki... :(


PS. Bubble Saga peli facebookissa on koukuttava..... niin myös Hot Spot... Äääk koukutun tollasiin peleihin niin helposti :( Oon ollut koukussa myös tetrikseen.....

lauantai 22. lokakuuta 2011

Give me everything what you got

HEEEEI!

Anteeks etten oo oikeesti postaillu hetkeen kunnolla, mut syy tosiaan siinä etten oikeestaan oo tehnyt mitään ihmeellisempää.
(= ollut Leevin kanssa, käynyt kaupassa, katsonut telkkaria, datannut yms.), ja luulen että ketään ei kiinnosta lukea tuollaista blogia?
Ei mua ainakaan kiinnosta jos tuollaista on joka postaus. Eri asia se, että jos joskus noin kirjoittaa, sehän on ihan normaalia.

Ja TADAA !- päätin nyt alkaa kiduttamaan teitä jotka olette hyviä englannissa (mitä itse en siis ole..) ja ruveta kirjoittamaan hieman myös englanniksi, koska olen saanut lukijoita, jotka eivät suomea osaa, englantia kylläkin.

Mitä mieltä te ootte tästä päätöksessä? Pitäisin siitä että jos kirjoitan väärin jotain, ja huomaatte sen niin kerrotte siitä minulle :) Haluan tulla paremmaksi englannin kielen kirjoituksessa.

Worlds best boyfriend! <3

Heyy! 

Sry guys that i haven't write here for a moment.. ( and sry for my bad english...)
I haven't do anything special for a moment, so that is the reason why i did not wrote here for a while.. 
Just to hanging out with my boyfriend and whatch tv...

I decide to write english, because my blog has get some readers out of finland :)
Do you like that i write on english?

If you want, you can say to me if i write wrong, or something like that :) I want to become good writer on english ;p



perjantai 21. lokakuuta 2011

First let me say, he's the best of me, is it cliche to say he's destiny?


Oon just menossa nukkumaan, mut päätin kuitenkin poiketa tän bloggerin kautta:)
Mitään kunnon tekstejä en nyt rupea tässä kirjoittelemaan, sen verran väsynyt olen :)
Huomenna jos koneelle/blogiin eksyn niin isomman kaavan postaus tulossa :)! 

PS. En oo juonut heinäkuun jälkeen kuin kerran, ja silloinkin hyvin vähän! 
Im a little proud of myself ;)
Ei ole kyllä oikeastaan edes tehnyt mieli juoda.


Ps. Ihmettelen että valitsin nää kolme biisiä tänne, koska en tosiaan kuuntele ainakaan näitä kahta alimpaa.. :D

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Rakkautta ensisilmäyksellä

MUN ON PAKKO SAADA NÄMÄ KENGÄT! TAI EDES TÄMÄN TAPAISET!
JOS JOKU TEISTÄ TIETÄÄ MISTÄ TÄLLÄISIÄ SAISI SUHT'' EDULLISESTI, ILMOITTAKAA!
TAI JOS TEILLÄ JOLLAIN OLISI MYYDÄ TÄLLÄISET KENGÄT KOKOA 39-40, OLEN ERITTÄIN KIINNOSTUNUT OSTAMAAN NE!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Onko hirveä häpeä jos ei osaa katua hukattuja miljooniansa?

Mulla on kauhea sisustuskuume! Voi kuinka toivonkaan että kaikki asiat menisivät nyt hyvin, niin pääsisin sisustamaan uutta asuntoa!
Tässä hieman tavaroita, jotka olisi tarkoitus hankkia..

Matto, peili, meikkilipasto/-pöytä, valokuvakehyksiä, sohva, kirjahylly

Mitä mieltä te näistä olette? Onko teidän mieleenne? :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Found myself today singing out your name, you said I'm crazy, if I am I'm crazy for you.

10: Kuva ensimmäisestä harrastuksestani

71475111_large
Lukeminen oli ns. ensimmäinen harrastukseni heti kun opin lukemaan, ja se on tullut jäädäkseen. Rakastan kirjojen lukemista yli kaiken!!
11: Kuva lempijuomastani
ALKOHOLILLINEN. Maitoa, tai spriteä tämän kanssa, naaaaam!

ALKOHOLITON. En ennen olisi koskenutkaan tämmöisiin ns. 'light'-juomiin, mutta Leevi joi/juo tätä, joten pitihän minunkin kokeilla ja nyt yleensä kaupassa käydessä pullo tätä sattuu aina lähtemään mukaamme :)

12: Kuva bändistä, jonka musiikkia kuuntelen nyt

Adele. Itse asiassa, kuuntelin tätä ensimmäisen kerran vasta noin tunti sitten, ja tuli heti mun suosikkilistalle jäädäkseen! Ihan mahtava!!

13: Kuva jostain, mitä pelkään



Leevin menettämistä :(

14: Kuva jostain, mitä odotan paljon



Odotan paljon sitä, että asiat nyt hoituisi mahdollisimman nopeasti ja päästäisiin Leevin kanssa ettimään  asuntoa koskelta <3 'Asutaan' nyt Salossa, mutta ei siellä kyllä olla kesäkuun jälkeen montaa yötä vietetty.. Ei oikein tuo Salo vaan natsaa meille, vaikka siellä onkin kivaa. Koski tl kuullostaa paremmalta!

15: Kuva minusta ja ystävästäni/ystävistäni

Eve <3

perjantai 14. lokakuuta 2011

I need you like a heart needs a beat

O7: Kuva lempipaikastani
Poikaystäväni hali/kainalo!

O8: Kuva jostain, johon uskoin lapsena


Hammaskeijuihin.

O9: Kuva jostain mieliruoastani

Yleensäkkin kaikki mozzarellaruoka! 
Nuudelit<3
 Kuvat weheartit

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Can you please give me a cup of coffee?

04: Kuva jostain, jonka olen menettänyt. 

Alf A. ♥ I miss you!   
RIP Grandmom  ♥ I miss you!  
05: Kuva, joka kuvailee aamujani.


06: Kuva lempibändistäni/-laulajasta.
Lähiaikoina kuunneltu paljon.

tiistai 11. lokakuuta 2011

my day

 O1: Kuva jostain, mikä on söpöä
 


                                            O2: Kuva siitä, miltä minusta tuntui tänään



O3: Kuva siitä, mitä tein tänään
Kuvat weheartit.